HOResin rataisa (se ampuma-) kesäviikonloppu Koivuniemessä on jo suorastaan vaarallisen likellä sijoittuen kesäkuun viimeiseen viikonloppuun 26.–28.6.2026. Mahdollisen hikoilun tarjoaa ainoastaan luontoäiti ja saunan kiuas.
Moottorimarssi suuntaa osakunnan kesäpaikka Koivuniemen lisäksi lauantaina 27.6. pelottavan eteläiseen Mäntsälään 100 metrin radalle jopa harvinaisen inhimilliseen aikaan myöhään aamupäivällä. Tänne ovat kaikki osakuntalaiset tervetulleita, vaikkeivät koskaan tuliluikkuun olisikaan koskeneet.
Koivuniemessä luvassa on ampumaradalla rehkimisen jälkeen muonitusta sangen kulinaristiseen hernerokkamalliin, lättyjen paistamista tietenkään unohtamatta.
Tarkempaakin tarkemmat aikataulut tarkentuvat lähempänä tapahtumapäivää ja välitetään osallistujille hyvissä ajoin.
Koivuniemen sisänukkumapaikat, joita on noin 40 hengelle, täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Yösijoista suurin osa on kerrossänkyjä, osa yhden hengen sänkyjä, osa hetekoita ja osa patjoja. Yösijat sijaitsevat talon yläkerrassa 3–7 hengen huoneissa, joiden lisäksi yöpyä voi myös parvekkeella. Majoittumiseen tarvitsee omat petivaatteet tai makuupussin – patjat, tyynyt ja peitot löytyvät talon puolesta.
Mukaan voi tulla myös omin varustein – pihapiirissä on runsaasti tilaa telttailulle. Koivuniemestä löytyy myös kaksi kolmen hengen telttaa sekä muutama kappale yhteiskäyttöisiä makuupusseja ja -alustoja.
Koivuniemi on Hämäläis-Osakunnan kesäpaikka, jonne Hämiksen toiminta siirtyy kesäisin kesäkuusta elokuuhun. Paikan toiminnasta ja ylläpidosta vastaa kunakin kesäkuukautena Hämäläisten ylioppilassäätiön työntekijänä kesäisännäksi valittu Hämäläis-Osakunnan jäsen.
Koivuniemessä ei ole sisävessaa eikä sisäsuihkua, mutta melkein kaikki muu löytyy:
- sähköt, valot ja pistorasiat joka huoneessa
- juokseva, juomakelpoinen ja lämmin vesi
- kotitalouskeittiö ja grillikatos
- langaton nettiyhteys (lisäksi puhelinverkon kuuluvuus Oitissa on hyvä)
- pesukone ja kuivausrumpu
- TV, lautapelejä, pelikortit ja kirjoja
- peseytymisaineet
- perustasoisesti varusteltu lääkekaappi, ensiaputarvikkeet ja terveyssiteitä
- yhteisiä pistokkaita ja läpökkäitä
Koivuniemessä on neljä ulkokäymälää. Peseytyminen onnistuu saunassa, mihin lämmintä vettä saa puulämmitteisestä padasta tai talolta kantamalla.
Lisätiedot:
Melker Narikka
Tapahtuman järjestäjä
melker.narikka@hamalais-osakunta.fi
@meklu
Elias Wuolijoki
Kesäkuun kesäisäntä
elias.wuolijoki@hamalais-osakunta.fi
+358 40 524 5967
@eliaswee
